Joululahjat

Parhaimmat joululahjat netistä

Teini-ikäisille lahjan ostaminen on vaikeaa. Nuorella on jo oma varma makunsa, ja väärän lahjan ostaminen voi olla suuri virhe. Pahinta on ostaa jotain liian lapsellista, joka loukkaa nuoren omanarvontuntoa ja on muutenkin noloa. Paras vinkki lahjan ostamiseen nuorelle on kuunnella hänen omia toiveitaan ja noudattaa niitä!

Jokainen teini-ikäinen arvostaa kuitenkin ihan varmasti lahjakorttia suosikkikauppaansa, oli se sitten urheilu-, vaate-, kirja- tai harrastetavarakauppa. Myös lahjakortit elokuviin ovat yleensä mieluisia, ja tähän voi yhdistää vaikkapa yhteisen hetken lahjan antajan kanssa.

Uusi kännykkä on monen nuoren toivelahja, samoin kaikenlainen muu elektroniikka. Tyttöjä voi kiinnostaa trendikkäät korut ja vaatteet, samoin pojatkin voivat olla jo tarkkoja tyylistään ja ulkonäöstään. Jos vaatteet tuntuvat hieman riskialttiilta ostoksilta, voi lahjapakettiin laittaa vaikkapa laukun, vyön tai vaikka jonkun pinnalla olevan brändin lompakon.

Vaikka nuori ei ehkä juuri nyt tulevaisuutta juurikaan ajattele, voi hänelle alkaa jo kerätä tavaraa, jota hän tarvitsee myöhemmin opiskellessaan ja omassa kodissa asuessaan. Astiat ja kattilat ovat haluttua tavaraa kotoa lähtiessä, samoin lakanat ja pyyhkeet. Nuorellekin voi ostaa jotain pientä design-tavaraa, josta on iloa omaan kotiin muuttaessa.

Moni nuori arvostaa myös elämyksiä. Miten olisi esimerkiksi SUP-melonnan alkeiskurssi tai kuumailmapallolento Elämyslahjat.fi:n kautta? Siinä olisi ainakin jotain, mistä kertoa kavereille!

Copyright © 2009 Joululahjat